Journalismin 2.kurssin kolumni

Onko oikein, että suomalaisten ihmisten esikuvat ovat alkoholin suurkuluttajia ja kovia suustaan?

Lauantaina 3.2.2018 järjestettiin Emma Gaala. Ehdokkaina oli kovatasoisia artisteja, joista jotkut ovat saavuttaneet nuoressa iässäkin todella paljon. Reino Nordin oli ehdolla neljässäkin kategoriassa. Evelinakin oli ehdolla neljässä kategoriassa. Profeetat olivat yhteistyöhön sopivissa Vuoden yhtye- sekä Vuoden hiphop-kategorioissa. Ja tietenkin Cheek oli yleisöäänestyksessäkin, sillä uran päättyminen on järkyttävää faneille ja ansaitsee huomiota musiikilleen. Ihmettelen monia epäkohtia viime vuosien Emma Gaaloissa. Ihmetyttää, kuinka moni artisti saa suosiota, kun heidän elämänsä on palasina ja he eivät osaa käyttäytyä. Sitten lähtevät loppuillaksi jatkoille ja joutuvat selittelemään todennäköisesti kaikille, että mitäs on taas tehty yöllä humalassa.

Viime vuonna ”Vuoden tulokas”-pystin ja Vuoden vienti -Emman pokkasi itsevarma Idols-laulukilpailustakin tuttu artisti Alma suursuosion saavutettuaan vasta soolouransa ensimmäisen singlen, ”Karman” ja muutamien kansainvälisten artistien yhteistyökuvioiden kautta. Alma on vasta 22-vuotias ja moni luulisi että hän olisi saavuttanut jo tarpeeksi, mutta ehei, hän on vasta urannousuvaiheessa. Alma vaikuttaa kunnianhimoiselta ja ahmii nälkäänsä vielä lisääkin mainetta. Hänen debyyttialbuminsakin on YleX:n mukaan vuoden odotetuimpia. Almaa arvostetaan sekä Suomessa että ulkomailla ja sen huomaa Emma Gaalan ehdokkuuksistakin nykyään. Vaikka hän sai kaksikin Emma-patsasta helmikuussa, hän ei päässyt pitämään kiitospuheitaan palkinnonjulistustilaisuudessa. Hän lähetti videoterveiset Los Angelesista ja sitenkin pystyi huomaamaan, että hän raataa musiikkibisneksensä eteen ja pyörii kansainvälisissä ystäväpiireissä luonnollisesti. Moni muu suomalaisnuori ei pystyisi seisomaan kovinkaan rennosti Charli XCX:n tai Zara Larssonin vieressä. Onhan se Almastakin varmasti sairaan siistiä, että hän on saanut tämänkaltaisia mahdollisuuksia. Mutta eikö se kerro värikästukkaisesta hurjapäänaisesta jo jotain erikoista? On ihan ymmärrettävää, että hänen täytyy revitellä, jotta maine ei kärsi. Niin kuin miesartistienkin täytyy. Mutta naisilla on suuremmat vaatimukset. Vanhanaikaisesti naisella on vaara jäädä jalkoihin. Oikeuttaako se Almaa kiroilemaan kiitospuheessaan? Emma Gaalassa käytöstavat ovat suotavia, eikä niitä pitäisi unohtaa tuollaisessa gaalatilaisuudessa.

Almaa voisi verrata hänen seuraajaansa, tämän vuoden tulokas -palkinnon saanutta Leo Stillmania. LEO ei ole nykyään suosittu oikeastaan ollenkaan kansainvälisesti niin kuin Face of God -rockyhtyeessä ennen soolouraansa. Leo tekee suomenkielistä musiikkia. Leon ehdokastovereina oli Nelli Matula, Cledos, Aleksanteri Hakaniemi sekä Ida Paul&Kalle Lindroth. Joku toinen kategorian ehdokas olisi voinut saada tämän Vuoden tulokkaan pystin,oikeasti. Olin kuullut Leosta vain YleX:n kautta. Jotkut artistit ovat yhtä pieniä nimiä kuin Leo, jopa vähemmänkin menestyneitä artisteja kuin hän, hassua. Kun Leon nimi sanottiin julkistustilanteessa, alkoi melkoinen hulluus. Leo innostui liikaa ja suuteli miestuttaviaan astellen lavalle kiitospuheeseen ja noutamaan palkintoa. Yli-innostuksesta huolimatta en olisi odottanut,että 26-vuotias mies pippuroi kiitospuheensa miljoonayleisölle v-sanoilla, kuten Helsingin Sanomat ilmaisi asian kattavasti heti artikkelinsa otsikossakin seuraavalla viikolla. Toisaalta voitto tuli yllätyksenä myös Leolle,mutta monelle ei varmasti tullut yllätyksenä Leon pitäessä kiitospuheensa humalapäissään. Gaalaillan lähipäivinä televisiosta tuli hauska,suosittu tv-ohjelma ”Sohvaperunat”, jossa Iida kommentoi asiaa seuraavasti: ”Jos mä olisin ehdolla jossain kategoriassa, en kyllä joisi ennen palkintojenjakoa, jos voitto on epävarma…Tai kyllä mä varmaan joisinkin.” Tämä nuori puhuu juuri siitä, jota on tarkoitus käsitellä tässä kolumnissa. Ei ole järkeä hankkia humalatilaa, kun saattaa päästä once in a lifetime -kokemuksena koko Suomen nähtäville televisioon pitämään kiitospuhetta viimehetken valmisteluilla. On ehkä hienoa, kun Leo jäi suomalaisten mieleen paremminkin kuin aikaisemmin, mutta onko tämä ihailtavaa 20vuoden päästä? Suomi tunnetaan alkoholin päämaana, mutta käytöstavat voisivat saada kunnian tässäkin tilanteessa. Siivottoman kiitospuheen jälkeen oli vaikea kuvitella, että sama Leo esitti rauhallista biisiä.

Lisäksi Haloo Helsinki ja Antti Tuisku korjasivat Emma-pystejä taidokkaasti. Arvostan heitä, aivan kuten Vuoden naissolistia Evelinaa. He kaikki hoitivat kiitospuheensa asiaankuuluvasti. He olivat aivan toista kuin Cheek, jonka puolesta oli mukavaa toisaalta että hän sai pystejä uransa loppumisen muistoksi uskollisten faniensa ansiosta. Mutta onko sekään ansaittua, koska nuori mies oli juhlimassa loppuiltana? Minusta oli kuitenkin hienoa, että Reino Nordin sai 15-vuotisen uransa ensimmäisen Emma-pystin.

Mutta miksi menestyksekästä Sannia ei palkittu? Hän on kuitenkin herkistyttänyt monia yhtä paljonkin kuin viime vuosina. Toisaalta hän ei julkaissut albumia viimevuonna, kun hän julkaisi viimeisimmän SANNI-albuminsa syksyllä 2016. Entä missä ovat suomalaiset teinipopartistimme? Robin oli kyllä useammassakin kategoriassa ehdolla, mutta palkintoa ei tullut nyt. Robinin tauko ei ole näköjään saanut yhtä suurta suosiota kuin Cheekin päätös lopettaa uransa. Tai samanlaista suosiota kuin Tuiskun tuleva tauko areenakeikkojen jälkeen ja Tuisku sai monta palkintoa.

Toinen hienotunteinen ja sympaattinen poppari Isac Elliot voitti Vuoden tulokas-palkinnon 13-vuotiaana vuonna2014. Hän nousi julkisuuteen vuonna 2013 julkaistuaan New Way Homen sekä Wake Up World -esikoisalbumin. Isac ei ole ollut tauolla, niinkuin ei Robinkaan töitä tehdessään yhtäjaksoisesti. Tavoitteena on päästä maailman huipulle kansainvälisesti. Nykyäänkin Isac työskentelee kovasti, kun ei saanut vuoden 2015 miessolistin palkintoa Pepe Willbergin viedessä sen Robininkin ulottumattomiin. Elliot on viime vuosina kasvattanut suosiota esimerkiksi Ruotsissa ja Amerikassakin. Hän on myös julkaissut suomenkielisen EP:n viimeksi Vuoden miessolisti-palkinnon pokanneen Mikael Gabrielin kanssa. Elliot ei ollut varsinaisella ehdolla Gaalassa moneen vuoteen, mutta tämä yhteistyö sai ihmiset ymmärtämään, että he ansaitsivat paikan yleisöäänestyksessä. Ja palkintoa he eivät saaneet, vaikka olisivat ansainneetkin. Ihmettelen suuresti, jos Isac ei pääse ehdokkaaksi vuonna2019, sillä häntä arvostetaan todella paljon Suomessakin.

Journalismin 2.kurssin kirjoitusharjoitus

Minä kirjoittajana -harjoitus

Viimeksi kirjoitin Eteenpäin kerien -käsityöbloggaajasta Minna Puirava-Pakilasta Tässä olen hyvä-juttusarjaan henkilöjuttuartikkelin, joka on vielä vähän kesken.

En muista, miten kolumnista voisi saada täydellisen, joten minun pitää harjoitella sitä, kun en osannut kirjoittaa sitä niin hyvin journalismin 2.kurssilla.

En ole koskaan kirjoittanut haastattelujuttua kenestäkään teinipopmusiikin idolistani, joten se olisi hauska joskus kokea ja siksi ehkä haluan toimittajaksi tulevaisuudessa.

Minua hävettää, kun en osaa kirjoittaa sanamääriä noudattavia tekstejä, joten toivottavasti sen harjoitelussa petraan nyt tällä journalismin kurssilla tässä jaksossa tänä keväänä, mutta en vaadi liikojakaan ja harjoitushan tekee mestarin.

Toisinaan olen liian kriittinen omista teksteistäni, enkä jaa mielellään nykyään enää tarinoitani niinkuin journalistisia tekstejäni tutuille, koska he eivät ymmärrä välttämättä, vaikka äitini niin on sanonut.

Tarvitsisin enemmän varmuutta ja vähemmän ylipanostusta tekstieni kirjoittamisessa, koska se ei oikeasti ole maailmanloppu, jos teksti ei ole ihan täydellinen ja täydellisyyttä ei ole olemassa, se on harhaa, eikö niin vai mitä luulet?

Journalismin 2.kurssin reportaasi

Runojen täyteinen ilta

Nousin kolmannetta kertaa saman päivän aikana bussin kyytiin eräänä maaliskuisena tiistai-iltapäivänä. Takana oli ollut sekä oppiaineiden kannalta että aikataulullisesti suhteellisen rento koulupäivä. Käveltyäni bussin käytävää pitkin peremmälle vilkaisin bussin digitaalista kelloa, kun en jaksanut kaivaa kännykkääni takin taskusta. Vaikutti siltä, että saatan vielä ehtiä hyvin ajallani äidinkielen luovan kirjoittamisen kurssivierailulle Teos & Tulenkantajat -kirjakauppaan. Siellä olisi määrä olla hieman ennen iltakuutta, jolloin siellä alkaisi runoraadin kirjallisuustapahtuma.

Bussilla kestää noin puoli tuntia keskustaan, missä kyseinen ”kaiken maailman kirjanrakastajien olohuone” sijaitsee osoitteessa Hämeenpuisto 25. Bussini kulkee Keskustorin halki Hämeenkadun loppuun, jolloin tiesin jo, että kohta pitäisi jäädä pois bussista. Bussi kaartoi oikealle. Kuljettaja ajoi bussia suoraa Hämeenpuiston tietä pitkin ja stop-napin palaessa pysäytti bussin pysäkilleen hieman ohi kirjakaupan, joka ei ollutkaan enää niin vaikea löytää niin kuin olin aluksi ajatellut. Enhän ollut aiemmin käynyt siellä kirjakaupassa. Eikä minun olisi tullutkaan käytyä siellä, ellei luovan kirjoittamisen kurssi olisi sitä vaatinut ja suositellut.

Melko lähellä pysäkkiä, jolla jäin, törmäsin yhteen kurssikaveriini ja hänen ystäväänsä. Astuimme peräkanaa sisään kirjakauppaan ja yllätyin tajutessani, kuinka paljon porukkaa siellä oli jo silloin. Suurin osa yleisöstä oli vanhoja eläkkeelle jääneitä ihmisiä, joilla ei tietysti ole muuta kuin aikaa. He olivat varmasti halunneet saapua sinne paikalle ajoissa, minkä piirteen olen tunnistanut myös omista isovanhemmistani aina. Ei sillä, että olisin itse ollut myöhässä. Kello ei ole vielä edes kuutta. Odotellessani kirjakaupan runoraatitapahtuman alkamista etsin istumapaikan melko läheltä kirjakaupan ulko-ovea. Istahdettuani silmäilin kirjoja ja kalentereita, joita löytyi istumapaikkani vierestä myyntipöydältä. Ne olivat täynnä inspiroivia mietelauseita. Bongasin myös monia tuttuja kirjoja siellä värikkäässä, persoonallisessa ja omaperäisesti muista kirjakaupoista erottuvassa paikassa. Viime tammikuussa 18-vuotissyntymäpäivälahjaksi saamani kirja ”Iltasatuja kapinallisille tytöille” ja lapsuudestani tutut muumikirjat oli aseteltu näkyville paikoille.

Pian kello näyttikin jo iltakuutta ja runoraati saapui yleisön eteen kaupan runokirjanurkkaukseen. Vakiojäseninä raadissa toimivat muusikko Heikki Salo ja kirjoittamisen opettaja Niina Hakalahti. Näyttelijä Eriikka Magnusson luki illan aikana käsitellyt runot tilaisuudessa yleisölle ja runoraadin juonsi Erkki Kiviniemi. Minna Joenniemen piti tulla kyseiseen tapahtumaan vierailevaksi raatilaiseksi, mutta hän ei päässyt kuitenkaan paikalle ja häntä tuli tuuraamaan nuori nainen, nimeltä Suvi erittäin lyhyellä, noin parin päivän varoitusajalla.

Tämä runoraati luki runoja, antoi niille pisteitä ja arvioi niitä suullisesti perustellen tunnin verran siellä Teos & Tulenkantajat -kirjakaupassa. Ilmassa oli huumoria koko tilaisuuden ajan. Toisaalta oli kuitenkin hieman vaisua,sillä yleisö ei reagoinut kovinkaan aktiivisesti muuten kuin vain nauraen, eikä esimerkiksi osallistunut kovinkaan paljon keskusteluun. Runoista keskusteleminen nimittäin oli koko tapahtuman tarkoitus. Raati ei saanut kunnolla yleisöä mukaan keskusteluun arvaamaan runojen nimiä, vaikka he kuinka yrittivät. Vain muutama ihminen kommentoi jotain, etenkin eräs eturivin iäkkäämpään sukupolveen kuuluva mies oli erityisen innokas jopa kyseenalaistamaankin asioita. Ne harvat kommentoijat olivatkin lähinnä vanhempia ihmisiä ja keski-ikäisiä.

Tapahtuman kautta minulla heräsi kysymys, että miten ja miksi runoja pitäisi asetella paremmuusjärjestykseen. Mielestäni raadin runojen arviointi oli melko yksitoikkoista ja siksi mielenkiintoni oli todella vaihtelevaa. Raadin perustelut olivat paremmat kuin heidän pisteytyksensä. Mielestäni enimmäkseen he arvioivat välillä liian lepsusti niitä runoja ja sitten jonkun runon he lyttäsivät alas liiankin jyrkästi. Tapahtumassa huomasin myös raatilaisten välillä sukupolvien välisiä kuiluja. Raatilaisista selvästi nuorin Suvi toi arviointiin hienosti nuorten näkökulman, jollaista tapahtuma kaipasi vanhusenemmistönä. Pidin hänen perusteluistaan ja oivalluksistaan esimerkiksi mysteeriota sisältävää runoa kohtaan.

Yleisölle oli jaettu tapahtumaa varten yhteen nidottuja ohuita paperinippuja, joissa oli kaikki tapahtuman aikana käsiteltävät runot. Itse en saanut sellaista paperinippua. Kuuntelin runoja, joita Magnusson lausui rauhallisella äänellään. Hän lausui muun muassa Pentti Saarikosken ja Claes Anderssonin runoja. Anderssonin runo oli ainut alkuperältään ruotsinkielinen runo, joka on lausuttu siellä kirjakaupassa suomeksi. Runoista nousi esiin erilaisia aiheita, esimerkiksi rakkaus. Salo antoi eräälle runolle kuusi pistettä. Se kertoo jo siitä, ettei hän kovinkaan paljon pitänyt kyseisestä runosta, mutta tykkäsin hänen kommentistaan runoon liittyen: ”Opin tykkäämään tästä, mutta myös inhoamaan tätä.” Tapahtuman lopussa ilmoitettiin, että Ilpo Tiihosen runo voitti parhailla pisteillä.

Tilaisuuden päätyttyä kiertelin katsomassa kirjakaupan hyllyjä ja myyntipöytiä hieman tarkemmin. Seurasin vierestä, kuinka eräs nainen tutki Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjaa ja nopean selailun jälkeen hän totesi samantien ”minä ostan tämän kirjan”. Tilanne sai minut hymyilemään, sillä itsekin tykkään siitä kirjasta todella paljon. Opettajani näytti myös Minna Rekolan kirjoituskoneen, joka sijaitsi kirjakaupan takimmaisessa nurkassa, missä on paljon muutakin vanhaa tavaraa.

Kierreltyäni kirjakaupassa jonkin aikaa, huomasin, että monet olivat jo lähteneet kaupasta. Juttelin kaverini kanssa hetken ja lähdin sitten kävelemään bussipysäkkiä kohti. Ulkona oli jo alkanut pimentyä runoraatitapahtuman aikana. Bussissa laitoin kuulokkeet jälleen korvilleni ja kuuntelin musiikkia, kuten tavallista. Kirjakauppavierailusta jäi hyvät fiilikset ja se oli mukavaa vaihtelua normaalille arki-illalle. Mietin jopa, että voisin vierailla siellä kirjakaupassa joskus uudestaankin.

Journalismin 2.kurssin harjoitusreppari

Minun huoneeni on todella omaperäinen, mutta ehkä hieman tylsän hiljainen. Se ei ole kovinkaan värikäs seinistä tai yleensä kaluston kannalta, mutta siellä täällä on värikkäitä muunlaisia sisustuselementtejä: värikyniä, koulukalenteri, rasioita ja kuulokkeet koulupöydällä. Toisella pöydällä on myös koruteline, josta löytyy värikkäitä koruja, hiuspantoja, avainmenperiä ja kruunu, jota tykkäsin käyttää asusteena ylläni leikeissä pienempänä. Huone on nykyään melko sekava, koska minulla ei ole oikein milloinkaan aikaa sitä siivota. Tavoitteeni on kuitenkin imuroida se ainakin kerran viikossa. Yritän muistuttaa itseäni huoneen siivoamisesta kirjoittamalla sen ylös tussitauluuni, joka sijaitsee huoneeni oven vieressä olevalla seinustalla. Huoneestani löytyy myös ihania mietelauseita. Minulla on todella söpöt hello kitty-lakanat, joissa on mukava nukkua. Ehkäpä tästä voisin mennä nukkumaan, kun alkaa jo vähän väsyttää. Harmittaa toisaalta, kun tykkään viettää niin paljon aikaa omassa huoneessani aina kun olen kotona. Mutta on aina mukava herätä omasta huoneestani, kun voin ilokseni aina todeta, että kun saan aina olla rauhassa omissa oloissani joka päivä ja puuhastella siellä omiani.

Liian aikaiset kouluaamut kokonaan pois lukkareista!

Sofia Tuohimaa 16G

Kolumni (journalismin 1.kurssi)

Helsingin Sanomissa oli julkaistu artikkeli ”Aikaiset aamut uhkaavat nuorten terveyttä” (29.8.2014), jossa otetaan kantaa myöhäisempiin kouluaamuihin ja sitä varten on haastateltu myös Oulunkylän yhteiskoulun oppilaita artikkelin alussa olevalla videolla. Video on havainnollistava lisä artikkelin alussa ja tykkäsin oppilaiden vinkeistä parempiin uniin. Olen artikkelin kanssa samaa mieltä, että koulun pitäisi alkaa aikaisintaan puoli yhdeksältä, koska olen itse koennut kahdeksan aamut todella raskaiksi.

On hyvä, että artikkelissa otetaan huomioon tekijät, jotka vaikuttavat oppilaiden arkeen aikaisten aamujen takia. Artikkelissa painotetaan, liikaakin, unesta ja siitä, kuinka nuorten yöunet voivat jäädä lyhyiksi vain näiden aikaisten kouluaamujen takia. Siispä artikkelissa kerrotaan, että lasten pitäisi saada nukkua aamulla pidempään. Olen artikkelin kanssa kuitenkin osittain eri mieltä siitä. On hyvä, että lapset pystyvät korvaamaan myöhäisen nukahtamisajan aamunukkumisella ja olen itsekin sellainen, joka tykkää nukkua pitkään aamuisin. Toisaalta mietin, että olisiko kuitenkin vain haitaksi opettaa lapsille sellaista tapaa arkiaamuisin, kun viikossa on kuitenkin niitä päiviä kun pitää herätä vähän aikaisemmin ja tällainen rutiini voi tuoda esiin taipumuksen myöhästelystä niinä aikaisina aamuina. Suurin osa nuorista ei kuitenkaan kaipaa yhdentoista aamuja, jota en toisaalta ymmärrä, sillä itse tykkään yhdeksän, kymmenen ja yhdentoista aamuista, koska en ole aamuvirkku, ei sillä että olisin enemmän iltavirkku.

Todella tavallinen ja yleinen, yleensä aikuisten käyttämä, huomio on, että nuorten pitäisi mennä aikaisemmin nukkumaan. Tämä artikkeli on huomioinut myös sen, että aikaisempi nukkumaanmenoaika ei ole niin yksinkertainen asia, joka korjaisi ongelman. Olen huomannut itse saman. Artikkelissa on hyviä pointteja vähäisen unen seurauksista: masennus, auto-onnettomuusriski, murrosikään liittyvä rytmin viivästyminen, puolilta öin nukahtamisesta seuraavat lyhyet yöunet, elektronisten laitteiden käyttö ja univaje.

Silti minun mielestäni artikkelista on jäänyt kokonaan mainitsematta yksi oleellinen syy valvomiseen, minkä olen huomannut itseni kohdalla: liika-ajattelu. Saatan ajatella päivän stressaavia kouluasioita ennen nukahtamista, vaikka pitäisi rauhoittua. Se on tullut vuosien varrella jotenkin tavaksi. Onneksi kuitenkin stressin rinnalla päädyn myös ajattelemaan vähän mukavampia ja rentojakin asioita ja niihin on kyllä mukavampi nukahtaa. Joskus tietysti pitää sulkea kaikki ajatukset pois ja olla ajattelematta mitään tai ainakin kokeilla sitä, mutta minusta se ei ole niin miellyttävä tapa nukahtaa. Koen sen jotenkin enemmän turhan pakonomaiseksi.

Partisen mielestä koulupäivän pitäisi alkaa myöhemmin, joskus puoli yhdeksältä tai yhdeksältä ja lastenlääkäri kannattaa asian harkitsemista. Koululääkäri Kosola haluaisi, että asiaa tutkitaan kunnollisella tutkimuksella, laadukkaan seurantatutkimuksen avulla. Itseni mielestä asia ei kuitenkaan tarvitsisi enää kovinkaan paljon tutkimista, sillä netissä on käyty jo niin monenlaista keskustelua myöhäisempien kouluaamujen hyödystä, oman näkemykseni mukaan nykyään ehkä jopa enemmän kuin niiden haitoista. Joten mietin vain, että miksi niitä kahdeksan aamuja ei vain karsita suoraan pois vähän niinkuin äänestyksissä karsitaan vähemmän suositut vaihtoehdot aina suoraan pois?

Haluaisin mainita vielä joistakin asioista, joita artikkelissa ei ollut mainittu ollenkaan, mitkä koen kuitenkin tärkeiksi. Artikkeli ei ollut ottanut huomioon sitä, että jotkut koululaiset asuvat vähän kauempana ja saattavat joutua heräämään kahdeksan aamuina peräti kaksi tuntia aikaisemmin, jolloin he saavat vieläkin vähemmän unta kuin koulun lähellä asuvat. Kaikille voi kuitenkin käydä joskus myös niin, että aikaiset herätykset aikaisina kouluaamuina tuottavat taipumuksia myöhästyä bussista. Olen kuullut, että myös joillakin nuorilla jää usein tekemättä jokin aamutoimista, kuten aamupalan syöminen unohtuu tai ei vain muuten ehdi syödä kouluaamuina. Aikaisina kouluaamuina on myös niin pimeää, että pimeässä nuoret voivat törmätä metsäpoluilla kävellessään kaikenlaisiin mielipuoliin, mikä voi olla hyvin todennäköistä.

Toisaalta on helpottavaa huomata, että meidän kouluaamumme eivät ole kuitenkaan rankimmasta päästä, kun vertaa artikkelissa esimerkiksi otettuun yhdysvaltalaisten koulujen alkamisaikaan. Heillä saattaa alkaa jo ennen kahdeksaa.

Artikkelissa puhutaan myös, kuinka vanhemmilta, opettajilta ja kouluterveydenhoitajilta pitäisi karistaa heidän ennakkoluulonsa antamalla koulutusta unentarpeesta. Se kuulostaa hyvältä idealta, mutta mielestäni siihen ei tarvitsisi kovinkaan paljon käyttää aikaa. Ennakkoluulot voi karistaa myös ihan pienelläkin koulutusmäärällä.

Artikkelin lopussa on saatu kuuluviin myös itse nuorten koululaisten, yläasteikäisten, kommentit aikaisista kouluaamuista, joita on poimittu artikkelin alussa olevasta videosta. Tämä artikkeli on julkaistu 2 vuotta sitten ja aikaisia kouluaamuja ei ole vieläkään poissuljettu lukujärjestyksistä kokonaan, joten mietin, että onko kukaan tämän asian vastustaja ajatellut asiaa hyödyllisenä ollenkaan tarpeeksi tarkasti ja pitkälle…? Selvästikin tämä aikaisista kouluaamuista puhuminen tarvitsisi voimakkaamman kannanoton. Koen tämän asian toteutumisen tärkeäksi ja olisi tylsää, jos kaikki ihmiset eivät ottaisi tätä vakavissaan. Toivotaan kuitenkin parasta.

Antti Tuisku palkittiin maailman suurimmassa musiikkitapahtumassa -Onko tämä alku uran kansainvälistymiselle?

 

Sofia Tuohimaa 16G

Journalismin 1.kurssi

Kommentti

http://yle.fi/ylex/uutiset/mtvn_ema-gaala_palkitsi_antti_tuiskun_oon_ihan_aiman_kakena/3-9276366

Oon ihan äimän käkenä!”

Näin hämmentynyt Antti Tuisku fiilistelee Instagramissa samalla kiitellen tuhannesti fanejaan.

Maailman suurimpiin musiikkitapahtumiin lukeutuva MTV Europe Music Awards eli MTV:n EMA-gaala myönsi Tuiskulle Best Finnish Act – eli Paras suomalaisesiintyjä -palkinnon viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Tuisku viettää tällä hetkellä uransa huikeinta aikaa. Tuiskun suosio ei ollut ennen niin suuri kuin vuoden 2015 alussa julkaistun Peto on irti -biisin jälkeen. Siitä Tuiskun ura sitten lähtikin suureen nousukiitoon ja on päässyt siihen pisteeseen, missä se nyt on viime sunnuntain ja maanantain välisen yön jälkeen.

Tuisku on voittanut aiemminkin palkintoja. Hän sai vuoden 2015 miessolisti-palkinnon Emma Gaalassa tämän vuoden alussa. Jo se osoitti, että Peto on irti -biisi ja samana vuonna (2015) julkaistu En kommentoi -albumi oli tehnyt vaikutuksen suomalaisiin. Nyt sekin saavutus sai selvän vahvistuksen asiaan MTV EMA:n kautta.

On hienoa, että Tuisku voitti tällaisen MTV EMA -pystin tänä vuonna, kun onni ei suosinut viime vuonna. Näin myös suomalainen musiikki -ja Tuiskun musiikki- pääsee selkeästi esille maailmalla. Muut Best Finnish Act -kategorian ehdokkaat Vesala, Evelina, Nikke Ankara ja Teflon Brothers ovat kuitenkin vasta uransa alkuvaiheessa, joten heillä on vielä paljon annettavaa ja saavutettavaa tulevina vuosina, mitä he eivät ole vielä näyttäneet suomalaisyleisölle. Vesala oli tietysti pitkään mukana PMMP-yhtyeessä, mutta hänen soolouransa on kuitenkin vasta alussa. Tuisku oli selvästi kaikista niistä muista gaalan suomalaisista ehdokkaista se, joka on antanut eniten suomalaiselle musiikille pitkällä uralla.

Olen itse ollut yhdellä Tuiskun keikalla viime vuonna Tampere-talossa. Tuisku veti siellä erittäin menevän shown. Tuisku vetää monia keikkoja vuosittain. Ja sai esiintyä tänä kesänä Suomen Weekend-festivaaleilla, jotka ovat Suomen suurimmat edm-musiikkifestivaalit ja, jotka järjestetään vuosittain myös ulkomailla, esim. Ruotsissa. Niin kuin pystyin huomaamaan Tampere-talon keikalla, Tuiskun showt ovat erottuvia tietyllä tavalla: Vaikka Tuiskulla on kiertueilla mukana taustatanssijat, hän pistää keikoilla itsekin tanssiksi ja samalla laulaa hengästymiseen saakka -ja vielä hengästymisen jälkeenkin, haha! Lisäksi Tuisku on selvästikin rohkaistunut esiintyjänä lähivuosina. Sellaiset keikat ovat todellakin tällaisen MTV EMA -palkinnon arvoisia.

Sitä, mitä Tuisku on saavuttanut vaikka 10 vuoden päästä, ei kukaan tiedä. Todennäköisesti Tuiskun ura pysyy loistossaan vielä kauan. Uskon, että tämä kaikki on vasta alkua…

HUOM! Viimeiset tai tokavikat kuulumiset viestintälinjalta minun kohdallani

Hei!

Ajattelin tulla kertomaan kuulumisiani vikoja kertoja  mahdollisesti…

Ajattelin jakaa muistoja viestintälinjalta, jotka näkyvät tässä postauksessa erilaisten viestinnän töideni muodossa. 🙂

Olen tykännyt todella paljon viestintälinjasta ja jatkossakin haluan työskennellä media-alalla edelleen!

Tsekkasin tänään Wilmasta viestinnän kurssieni kokonaismäärän kokolukion aikana ja siellä Wilman Opinnot-kohta kertoo, että kasassa on 24 viestinnänkurssia yhteensä!!! Uskomatonta, mutta sinänsä en asiaa kauheesti ihmettele, koska olen rakastanut viestinnän kursseja. 😀 ❤

Tässä on journalismin 1.kurssilla tekemäni alkuteksti (ns.lämmittelytehtävä), jonka aiheena oli kaikille kurssilaisille yhteisesti “Minä ja media” (laitan muistoja lisää seuraaviin postauksiin):

“Minä ja media

Media on todella suuri osa elämääni. Sosiaalisessa mediassa vietän ehkä liiankin suuren osan vapaa-ajastani. Yritän kyllä aina välillä laittaa kännykän syrjään ja tehdä jotain muutakin.

Eniten käytän WhatsAppia, Spotifyta, Instagramia, Twitteriä, Snapchattiä ja Facebookia. Kun selaan Instagramia, Twitteriä tai Facebookkia, saatan törmätä siellä johonkin nettiartikkelilinkkiin, joka näyttää kiinnostavalta, joten luen sen. Muuten en yleensä lue nettilehtien sivuja. Luen myös Demi-lehteä, joka tulee minulle postissa kerran kuussa, koska olen tilannut sen.

Media on hyvä tapa saada aika kulumaan ja saa muuta ajateltavaa kuin kouluhommat. Toisaalta jos sosiaalista mediaa ajatellaan, minulle on useampaan kertaankin käynyt sillä tavalla, että kun olen ottanut kännykän käteeni, huomaan jossain vaiheessa, että sitä selaamalla on saattanut kulua nopeasti kaksikin tuntia… hups. Spotify-sovelluksesta kuuntelen musiikkia joka päivä ja se rentouttaa mukavasti, kun teen läksyjä tai muuten vain on tylsää.

Media on myös hyödyllinen apuväline silloin, kun teen jotain koulutyötä, esim. esitelmää. Netistä löytää hyvin tietoa. Jos löydän ihan jotain normaaleja paperisanomalehtiä, joista löytyy jotain hyödyllistä tietoa esitelmäni aiheesta, käytän myös niitä hyödyksi.

Viime aikoina en ole ehtinyt kuitenkaan käyttää sosiaalista mediaa niin paljoa, koska koulutyöt vievät aikaa. Silti yritän jättää aikaa sekä koulutyölle että vapaa-ajalle, jolloin selaan mediaa. Minulle on nimittäin kuitenkin niin tärkeää, että pysyn ajan tasalla asioista, mitä maailmalla tapahtuu ja mediahan avulla pysynkin ajan tasalla maailman menosta.”

 

 

Maaliskuun 2020 kuulumisia

Heippa!

Joku hetki on ehtinyt kulua edellisestä julkaisustani. Olen ehtinyt siinä välissä saada uuden työn (tällä viikolla) Sol-siivouspalvelusta ja itse asiassa olen löytänyt elämääni uuden tärkeän ihmisen vierelleni! 🙂

Kirjoitukset tietty lähenee, oma yo-kokeeni on onneksi vasta viimeisten yo-kirjoitusten joukossa eli 24.pvä tätä kuuta on uskonto! Vähän stressaa mut lähipiiri tsemppaa että tuun pääseen läpi mut kattoo ny, toivotaan parasta! Mut atm oon tehny arvioita Notion sivuille, tässä muutama ja lisää on tulossa ofc! 😉

Abreu korjaa kaiken Teipillä tai rakkaudella

Mikko matkusti Manseen

Levyarviot ovat siis minun juttuni. Tulossa mm. Chisun, Harry Stylesin, Bessin, Antti Tuiskun ja Ed Sheeranin levyarvioita.

Toivottavasti teidän kevät on alkanut hyvin! Jos haluatte kevätfiilistä lisätä, käykää Spotifyssa seuraamassa minun eli Sofia Tuohimaan soittolistaa kevätfiilistelyy ja summer dreaming with Sofia. 🙂

ps.olin tällä viikolla Samke TV:n kuvauksissa kameramiehenä. Mutta en näy viimeisimmässä suorassa lähetyksessä muuten, mutta alla kyseinen lähetys! 🙂

Samke TV:n kevään lähetys 2020 live

 

Notiossa uusi teksti + vähän kevään 2020 kuulumisia

Averett on ovi uusille mahdollisuuksille tulevaisuudessa

 

Moi,

jos ette ole vielä sattuneet huomaamaan, minulta on tullut uutta tekstiä Notion sivuille ja sen pääsee nyt lukemaan yllä olevasta linkistä. Olen tällä hetkellä myös lukulomalla ja mukana Tampere Saintsin toimitusjutuissa, sillä päivittelen heidän sivuilleen juttuja. Saan siitä projektikurssin. Toivottakaa minulle onnea yo-kirjoitusten parissa! 🙂

 

Jouluterveisiä!

Moikka!

Ensinnäkin haluun toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2020! Ajattelin taas pitkästä aikaa kertoa vähän kuulumisia. Jos olet Aamulehden tilaaja, pääset tämän linkin kautta katsomaan lopputuloksen puolen vuoden työstä: https://www.aamulehti.fi/a/25c72135-1cd9-4700-b936-04acb1a3997e

Harmikseni totean, etten valmistunut vielä tänä syksynä. Mut toisaalta se ei hirveesti viivästytä. Uskonto sitten keväällä toivottavasti menee heittämällä läpi! Olen nimittäin jo aloittanut luku-urakan. 🙂

En osallistu valitettavasti toista kertaa wanhoihin tai penkkareihin, vaikka se olisi varmasti ollut todella hauskaa!

Mutta nähdään ensi vuonna, arvoisat & ihanat lukijani! ❤

-Sofku