Hejj pitkästä aikaa! -Syksyn 2017 ensimmäiset kuulumiset

I’m back! 🙂  Ajattelin nyt tulla pitkästä aikaa kertomaan tämänhetkisiä kuulumisia ja odotuksia uudelta tulevalta lukuvuodelta, joka alkoi kaksi viikkoa sitten.

Valitettavasti minulla ei ole näiden kahden ensimmäisen jakson lukkareissa ollenkaan viestinnän kursseja, mutta minulla on sitten taas vihdoin viestintää 3.jaksossa, nimittäin valokuvauksen 1.kurssi. Jee! Olen odottanut sitä jo kauan, sillä olenhan täällä blogissani jo aikaisemmin maininnutkin, että tykkään valokuvaamisesta myös vapaa-ajalla. Kaverini ja muut luokkatoverini ovat myös kehuneet kyseistä kurssia paljon. Sinänsä harmi, ettei valokuvaus 1 -kurssi voinut mahtua jo viime syksynä lukkariini, mutta olen iloinen, että nyt se vihdoin onnistui. Minullahan on jo vähän kokemusta yläasteen lyhyen valinnaisen valokuvauskurssin tunneilta ja on kiva päästä nyt myös viestintälinjan valokuvauskurssin tunneille 3.jaksossa! Olisi varmasti kiva käydä myös valokuvauksen 2.kurssi abivuonna!

3.jakson lukkarissani on myös ilmaisutaidon 2.kurssi. Sinne halusin mennä, koska ilmaisutaito 1 oli niin kiva ja rento kurssi! Meidän ilmaisutaidon ryhmässä oli tosi hyvä yhteishenki.

Minulla on journalismin 2.kurssi  4.jaksossa. Kirjoittaminen on kivaa ja olen hyvä kirjoittamaan. Muutenkin tykkäsin journalismin 1.kurssista todella paljon! Minulla on 4.jaksossa muutenkin journalismin lisäksi kaksi kivaa äidinkielen kurssia, ÄI7 (puheviestintä) ja ÄI12 (luova kirjoittaminen), joten odotan innolla 4.jaksoa! Ihanaa, että äidinkielen kurssienkin joukosta löytyy sellainen viestintäkurssi kuin puheviestinnän kurssi, sillä lempitubettajani Miisa (mmiisas) opiskelee yliopistossa puheviestintää ja innostuin sitä kautta lisäämään tällaisen kurssin lukkariini. Onhan tätä puheviestinnän kurssia tosi harvoin tarjolla.

Lukuvuoden vikassa jaksossa eli 5.jaksossa minulla on elokuvakurssi. Kuulin muilta viestintälinjan opiskelijoilta siitä kurssista ja innostuin. Se kurssi on varmasti todella mielenkiintoinen!

Näiden yllä mainittujen neljän viestinnänkurssin lisäksi saatan olla mukana monissa muissakin viestinnän projekteissa. Tällä hetkellä jatkosuunnittelen koulun musikaalin käsikirjoitusta osan kevään käsikirjoituskurssin opiskelijoista kanssa, kun innostuin olemaan vielä messissä nyt syksylläkin kevään 5.jakson varsinaisen käsikirjoituskurssin lisäksi. Haluan edelleen jatkaa myös Samke TV:ssä. Nyt kun Ainekilta Vilkaskin on herätetty taas henkiin, niin varmasti pyörin Vilkkaan kokouksissakin ja jos aikaa riittää, niin voisin osallistua Viestinnän vauhtiinkin tänä vuonna.

Minulla oli mahtava kesäloma 2017, toivottavasti sinullakin, rakas lukijani 🙂  Nyt on aika kääntää katse kohti tämän lukuvuoden uusia, mielenkiintoisia haasteita ja tietty ottaa rennostikin aina välillä. Minusta tuntuu, että osaan ottaa koulun nyt jo paljon rennommin, koska olen saanut levätä ja nauttia lomasta kesällä. Eihän elämä ole niin vakavaa 🙂 Tsemppiä tulevaan lukuvuoteen!

-Sofia

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s